13.9.2009

Kierrätyshuumaa Budapestissa


En voinut uskoa, että se päivä vihdoin koitti - 2.9 alkoi matka kohti Budapestin Öko Design-näyttelyä! Reissun suunnittelu alkoi jo toukokuussa, kun FinnAgora (Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden keskus Unkarissa) otti yhteyttä MAKEEdesigniin. Kutsu koski 8 Baltian maan järjestämää ´Culture Around The Baltic Sea´-tapahtumaa, jonne Suomi osallistuisi kolmen designkoru-suunnittelijan voimin. MAKEEdesignin lisäksi näytteilleasettajiksi kutsuttiin Secco ja LauraSe.

Lento Budapestiin sujui nopeasti ja vaivattomasti. Perille päästyämme asetuimme viehättävään ja majatalomaiseen Anna-hotelliin, joka rönsyilevine villiviini-köysineen huokui iän kaluamaa nostalgisuutta. Ilmaston kuumuus oli ajoittain uuvuttavaa, eikä hellettä päässyt pakoon iltasellakaan.


Seuraavana aamuna lähdimme suunnistamaan kohti näyttelyn pääkallopaikkaa, V.A.M galleriaa. Pienimuotoinen pressitilaisuus olisi klo 11 aamupäivällä. Tapasimme FinnAgoran projektivastaava- ja CIMO-korkeakouluharjoittelija Sanna Härkösen, jolta saimme neuvoja ja infoa illan aikataulusta. Pressitilaisuuden jälkeen suuntasimme kaupungille kiertelemään ja tutustumaan paikalliseen elämään. Korkeat, ajoittain gotiikkamaiset ja vanhat rakennukset reunustivat kapeita kujia. Kaupungin miljöö oli kiehtova sekoitus rapautuneita kivipintoja ja vastamaalattuja seiniä.



Illan avajaiset alkoivat klo 19.00. Kutsuvieraita oli paikalla melkoinen määrä, ja jonoa riitti ovelle asti. Maljoja kilisteltiin yhdessä FinnaAgoran johtajan Anneli Temmeksen kanssa. Lisäksi paikalle olivat päässeet muun muassa Sanna Härkönen sekä LauraSe:n suunnittelija Laura Saarivuori-Eskola. Lähes 2 tuntiseen avajaisiin kuului puheiden ja seurustelun ohella kierrätysteemainen muotinäytös, jossa mallit esittelivät toinen toistaan nerokkaimpia luomuksia. Illan helmiin lukeutui muun muassa lankarullista kurottu, näyttävä mekko.





Viimeisen kokonaisen päivän käytimme yksinomaan kauppojen, kahviloiden ja ravintoloiden kiertelyyn. Kävimme suuressa kauppahallissa, josta löytyi tuliaisvietävää - aitoa, unkarilaista paprikamaustetta. Kiersimme myös rauhassa Öko Design-näyttelyn, jossa mieleeni jäi vaikuttava teos siasta ja makkaroista.




Lauantai-aamuna 5.9 matka kohti kotiin alkoi. Hyvästelimme ystävällisen hotellin henkilökunnan ja suuntasimme kulkumme kohti lentokenttää. Unohtumaton näyttely-reissu tallentui filminä niin kameraan kuin muistoksi syvälle mieleen.





- Marjukka Savolainen